maanantai 30. kesäkuuta 2014

blue ruffles


Mulle tulee tästä Seppälän röyhelöhameesta mieleen vähän ne lapsuuden hameet joita käytettiin koulun kevätjuhlissa ja kaverin synttäreillä. Ehkä siksi halusinkin pukea sen tällä kertaa bleiserin ja korkokenkien kanssa jotta asun fiilis olisi enemmän aikuismainen. Kaikesta huolimatta rakastan hameen leikkisyyttä ja tietenkin väriä. Olenko jo sanonut että sininen on lempivärini?

Kuten eilen kerroin, lähdettiin miehen kanssa sateesta huolimatta pienelle road tripille lähelle Turun saaristoa. Tämä oli muuten loistava esimerkki siitä kuinka joskus se matka on tärkeämpi kuin määränpää ja siitä kertoi myös se että puolessavälissä matkaa alettiin miettimään että mihin me oikein oltiinkaan menossa :D tai että mikä sen paikan nimi olikaan. Kyllä se sitten lopulta muistui mieleen mutta hassua miten siinä uusien maisemien ja hassujen paikannimien bongailujen ohessa se määränpää unohtui ja matkanteosta tuli se pääasia. Hauska reissu joka tapauksessa, kyllä se vaan niin on että pienikin maisemanvaihdos piristää kummasti, satoi tai paistoi.
_________________________________

bleiseri - nelly.com
hame - seppälä
neule - seppälä
laukku - zara
kengät - nelly.com
kello - new look



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

olive//pink//white


Tämä sama värikombinaatio on näkynyt blogissa myös viime kesänä hieman eri muodossa (postauksen löydät täältä). Tämä taitaakin olla yksi lemppariväriyhdistelmiäni; naisellinen pinkki, raikas valkoinen ja tasapainottava oliivinvihreä. 

Nämä kuvat ovat eiliseltä kun pitkästä aikaa aurinko paistoi koko päivän. Asukuviakin oli aika vaikea ottaa kun koko ajan kuvaan meinasi päätyä myös joku ohikulkija. Tuntui että koko kylä oli ulkona yhtä aikaa mikä on tietysti ymmärrettävää pitkän kylmän ja sateisen kauden jälkeen. Pikkuhiljaa itsestäkin alkoi jo tuntua siltä ettei meinaa enää keksiä mitään kivaa sisäaktiviteettia. Aina ei jaksa piirtää tai katsoa sarjoja Netflixistä ja kaikki kotoa löytyvät muotilehdet alkaa olemaan jo melko luettuja. Sateinen sää näyttäisi jatkuvan tänään ja sisällä nyhjäyksen sijaan päätettiin miehen kanssa lähteä pienelle roadtripille myöhemmin tänään. Pääsee vähän vaihtamaan maisemaa eikä pieni sade haittaa kun autossa ollaan.
______________________________________

paita - seppälä
housut - lindex
laukku - lindex
kengät - seppälä
kaulakoru - lindex
kello - new look



perjantai 27. kesäkuuta 2014

lip glosses



Piirrän todella harvoin mitään "ei-elävää" koska sellaiset aiheet on musta vähän tylsiä. Näiden huulikiiltojen herkulliset sävyt ja kiiltävät pinnat innostivat kuitenkin kokeilemaan oisko musta meikkipiirtäjäksi. Nyt kun näitä katson niin kaikki linjat ei mene ihan kohdilleen mutta oli mulla kyllä hauskaa tätä tehdessä. Pitäisköhän seuraavaksi piirtää vaikka luomivärejä, nyt kun vauhtiin pääsin :D



torstai 26. kesäkuuta 2014

flower girl


Ookoo, musta tuntuu etten vähään aikaan kyllä osta kukkapaitoja koska niitä alkaa löytymään meikäläisen kaapista jo aika monta. Olin tuossa eräänä päivänä klikkailemassa eräästä nettikaupasta ruusuaiheista neuletta ostoskoriin kun tajusin että ehkä mulla taitaa tosiaan olla kukka- ja ruusuaiheisia paitoja jo ihan tarpeeksi. Mutta kukat on niin kivoja! Tiedättekö, mun ensimmäinen "oikea" kesätyöpaikka oli kukkakaupassa. Tehtäväni oli mm. kastella kukkia ja paketoida ruusuja. Eipä siinä parempaa kesätyötä olisi voinut toivoakkaan. Välillä nykyisinkin haaveilen salaa alanvaihdosta floristiksi, saisi katsella kauniita kukkia päivät pitkät ja koota iloisen värisiä kukka-asetelmia. No okei, tiedän että ei se ihan pelkästään sellaista olisi ja viisi vuotta asiakaspalvelua työkseni aikoinaan tehneenä tiedän etten halua palata siihen enää ainakaan vapaaehtoisesti. Ehkäpä siis tyydyn vain katselemaan ja ihastelemaan kukkakauppojen tarjontaa asiakkaan näkökulmasta.
_____________________________________

paita - united colors of benetton
farkut - h&m
kengät - friis & company
laukku - seppälä
kello - yves camani
rannekoru - h&m


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

fruits are good for you


Mun "syötävien" pussukoiden kokoelma sen kun kasvaa... Tässä muuten ne kaksi juttua jotka unohdin siihen ostospostaukseen kuvata; valkoinen tikkipaita ja sitrusclutch. Paitaa olin katsellut vähän sillä silmällä jo normihintaisena joten ilo oli tietysti suuri kun myöhemmin löysinkin sen alesta. Tuo tikkiompelu on musta hauska ja paidan malli muutenkin kiva, vähän erilainen. Tuo sitrusclutch lähti mukaan samalla matkalla ja vaikka olen omistanut sen vasta vähän aikaa, on se ehtinyt piristää mm. jo montaa kauppareissua. Hassua miten noinkin pieni asia saa niin hyvälle tuulelle. Eli totta se on, hedelmät ovat hyväksi - muutenkin kuin syötynä ;)
___________________________________

paita - monki
farkut - h&m
kengät - nelly.com
clutch - monki
kello - yves camani
rannekorut - h&m


tiistai 24. kesäkuuta 2014

sunny and colourful


Eilisen värikästä asua ei-niin-hyvien asukuvien muodossa. Olisi pitänyt valita vähän varjoisampi kuvauspaikka mutta toisaalta kirkkaat värit kai kuuluvatkin kirkkaaseen auringonpaisteeseen? Eilen tosiaan päätin että haluan olla mahdollisimman värikäs jotta maanantai ei pääsisi liikaa masentamaan joten tämmöisissä tamineissa tuli eilispäivä hiihdettyä. Sukkahousut oli kyllä ihan pakolliset vaikka aurinko paistoikin, sen verran viileästi tämä niin sanottu kesä meitä edelleen kohtelee. No eipä ainakaan ole läkähdyttävän kuuma, viileämmällä kelillä jaksaa tehdäkkin jotain (always think positive, right..?).
________________________________________

mekko - h&m
bleiseri - h&m
kengät - asos
clutch - lindex
kaulakoru - h&m
kello - yves camani
aurinkolasit - seppälä
vyö - seppälä 
(tullut erään toisen mekon mukana)



sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

dog person


Jep, paitanikin sen kertoo - olen koiraihminen. Kissat on kivoja ja niiden puuhia on hauska seurata mutta koirat ovat yksinkertaisesti vieneet sydämeni. Voi olla että se johtuu myös siitä että meillä on aina ollut koiria. Labradorinnoutajamme oli ehkä lempein olento jonka olen ikinä tavannut. Vauvana nukkuessani ulkona lastenvaunuissa se kuulemma istui tai makasi niiden vieressä hievahtamatta, aivan kuin vartioimassa ettei mikään pääsisi minua häiritsemään. Pari vuotta myöhemmin se istui kärsivällisesti paikallaan kun minä taapero pinosin huolellisesti nenäliinoja sen pään päälle (tästä on olemassa myös kuva-aineistoa). Ennen kaikkea se oli rakas perheenjäsen. Vielä vanhoilla päivilläänkin se ehti olla korvaamaton ystävä uinti- tai kävelyreissuilla tai silloin kun jollakulla perheenjäsenellä oli huolia ja murheita joita ei muille välttämättä viitsinyt jakaa. Meillä on ajan saatossa ollut myös muita koiria jotka ovat olleet kaikki yhtä rakkaita ja erilaisia omalla tavallaan mutta jostain syystä tuo labradorinnoutajamme on ottanut sydämessäni ihan erityisen paikan. Se teki minusta koiraihmisen.

Heh, kylläpäs tuo paita innosti tarinoimaan. Puen tuon paidan aina kun haluan asuun vähän huumoria ja pilkettä silmäkulmaan. Kokonaisuudesta tulikin tällä kertaa aika mustavalkoinen ja vaikka en olekkaan mustavalkoisen suurin ystävä niin tässä asussa viihdyin silti hyvin, vamaankin juuri tuon paidan ja kuvioitujen kenkien ansiosta.
___________________________________________

bleiseri - asos
paita - h&m
farkut - seppälä
clutch - lindex
kengät - seppälä
kello - new look
rannekoru - h&m