tiistai 28. lokakuuta 2014

white & soft


Heippa taas, pitkästä aikaa! Blogissa on ollut aika hiljaista viime aikoina, mua on jokseenkin vaivannut pieni inspiraation puute tätä touhua kohtaan. En tiedä miksi mutta mua on lähinnä vaan ärsyttänyt koko blogimaailma siinä määrin etten ole välillä viitsnyt edes avata koko tietokonetta ollenkaan koko päivänä (mikä on itseasiassa tehnyt ihan hyvää) ja joinakin hetkinä olen jopa miettinyt että onko tässä koko touhussa yhtään mitään järkeä. En nyt ihan vielä kuitenkaan ole lyömässä hanskoja tiskiin koska elättelen vielä toiveita että se inspiraatio sieltä vielä heräilisi.

Inspiraation puutetta ei ole ainakaan auttanut tuo ulkona viime päivinä riehunut syysmyrsky ja sen takia päätinkin pitkästä aikaa kokeilla asukuvaamista sisätiloissa. Eiväthän nämä laadultaan ole niin hyviä kuin ulkona hyvässä valossa otetut kuvat mutta ihan hyvinhän näistäkin saa asusta käsityksen, vai mitä mieltä olette?

Tuo pörröneuletakki on muuten taas hyvä esimerkki siitä kuinka kivoja löytöjä lastenosastolta voi tehdä. Hintaa tuolla oli vain 13e mutta sitä on syksyn mittaan tullut käytettyä jo monia monituisia kertoja. Se näyttää aika ohuelta mutta on itseasiassa todella lämmin! Tykkään kovasti.
________________________________________________

neuletakki - seppälä
toppi - h&m
hame - h&m
kaulakoru - lindex
kello - new look
kengät - h&m




tiistai 21. lokakuuta 2014

oversized cardi


Tähän aikaan vuodesta kun aamut ovat pimeitä ja kylmiä mutta ulos pitäisi kuitenkin lähteä, on mulla ainakin ykkösprioriteettina pukeutumisen suhteen mukavuus. Jotenkin ei edes huvita laittaa päälle mitään kovin monimutkaista vaan farkuilla ja neuleella on tässä menty jo aika monta päivää. Löysin eräänä päivänä kaapin kätköistä tämän tummansinisen "isoisän villatakin" jonka olemassaolon olin melkein unohtanut mutta sen jälkeen olenkin käyttänyt sitä harva se päivä. Kuinka mukava siihen onkaan kietoutua!

Vaikka asu olisikin vähän tylsä, voi sitä aina kuitenkin vähän piristää erilaisilla asusteilla. Itse suosin kivoja huiveja tai esimerkiksi näyttäviä korvakoruja kuten tässä tapauksessa. 
________________________________________

neuletakki - new look
poolo - kappahl
farkut - gina tricot
kengät - prisma (vanhat)
laukku - lindex
korvakorut - h&m



lauantai 18. lokakuuta 2014

styling midi


Tässä taas yksi tyyli jota olen kovasti muiden päällä ihastellut: midihameet. Pidän paljon niiden naisellisesta mallista ja siitä kuinka monella tapaa niitä voi asustaa. En ole (vielä) itse kuitenkaan tullut moista hankkineeksi koska en oikein tiedä missä voisin sellaista käyttää. Töihin tällainen olisi ehkä hieman liian juhlava ja sellaisia juhlia joihin tällainen sopisi on aika harvoin. Kuitenkin, JOS päättäisin midihameen hankkia, mikä luultavasti tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, ajattelin luonnostella pari tyyliä miten tällaisen hamosen itse stailaisin. Tuollainen kukkakuvioinen midi olisi aivan ihana, se olisi helppo stailata juhlaan mutta myös astetta arkisemmin vaikka näin ohuen neuleen kanssa. Oikeanpuoleinen taas on vielä astetta arkisempi. Mustan midin kanssa sopisi hyvin myös jonkin sortin raitapaita mutta mielestäni se olisi kiva myös ihan denimpaidan ja vaikkapa leonilkkureiden kanssa. Mitäs sanotte?



torstai 16. lokakuuta 2014

a little bit of sun


Ei, en valitettavasti ole lähdössä etelänmatkalle vaikka otsikko ehkä niin vihjaakin. Viittaan otsikolla itseasiassa tuohon aurinkolaukkuuni jonka päätin taas pienen tauon jälkeen kaivaa kaapista käsivarrelleni tuomaan hieman iloa harmaisiin arkipäiviin (ja tähän valkoisenharmaaseen asuun).
_______________________________________

bleiseri - h&m
neule - seppälä
housut - cubus
kengät - blanco
laukku - impuls
kello - new look


tiistai 14. lokakuuta 2014

day off


Mulla oli eilen tosiaan vapaapäivä ja tämän näköisenä kävin kylillä nopsasti haahuilemassa. Mitään ihmeempiä suunnitelmia mulla ei oikeastaan ollutkaan, pääasia että sai nukkua vähän pidempään ja ihan vaan latailla akkuja. Tällaisia maanantaipäiviä on onneksi tulossa syksyn aikana vielä parisen kappaletta lisää, päätin nimittäin pitää talvilomapäiviäni vähän siellä sun täällä niin että saan koottua niistä muutaman pitkän viikonlopun. Auttaa kummasti kyllä jaksamaan tämän syyspimeän yli.
___________________________________________

liivi - seppälä
neule - ellos
farkut - gina tricot
saappaat - nokia
clutch - monki
kello - new look



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

fall moments


Kävin tänään seuraamassa ratsastuskilpailuja ja napsaisin samalla kuvan tästä kaverista.



Kaakaota, hyvä kirja ja huopa johon kääriytyä. Tätä kombinaatiota onkin tullut harrastettua jo aika monena iltana.



<3



Tämän pörrötyksen löysin Seppälän lastenosastolta.



Syksyn vakiovarusteita.



Inspiraatiota syyspukeutumiseen (KitKatin kera tietysti).



Täytyy nauttia tästä värikirjosta vielä kun voi.



 Lisävaloa syysiltoihin.


lauantai 11. lokakuuta 2014

trend i want to try: crop top


Yksi trendi josta olen jo pitkään ollut kiinnostunut mutta en ole tullut vielä kokeilleeksi on tämä napapaitojen comeback. Nämä eivät tosin onneksi ole enää niitä 100% Angel-tyylisillä teksteillä varustettuja 90-luvun kammotuksia vaan ihan vakavasti otettavia vaatekappaleita jotka ovat löytäneet paikkansa fashionistojen vaatekaapeista ympäri maailman. Itse olen ajatellut että jokin raidallinen tai musta yksilö voisi olla kiva jota voisi käyttää korkeavyötäröisten housujen ja hameiden kanssa. Tällä tavoin ihoakaan ei tarvitse liikaa paljastella.




perjantai 10. lokakuuta 2014

lace & plaid


Nyt alkaa olemaan se aika vuodesta kun kesävaatteet pakataan varastoon ja talvivaatteet kaivetaan pikkuhiljaa esille. Itsekkin olen yrittänyt hieman siivota vaatekaappiani kesähepenistä mutta ihan kaikkea en ole raaskinut viedä varastoon ja tuo pinkki pitsitoppi on yksi niistä. Se on kesäkuumalla mukavan vilpoinen mutta sopiihan se myös näin syksylläkin käytettäväksi kun alle laittaa t-paidan ja heittää vielä bleiserin päälle. Se sopi mielestäni hyvin myös tuon ruutuhameen kanssa koska hameesta löytyy vähän samaa väriä kuin topista.

Huh, onneksi on perjantai! Musta meinaan tuntuu että voisin tehdä väsymyksen maailmanennätyksen. En tiedä milloin saan taottua päähäni että aikaisin nukkumaan meneminen on oikeasti ihan hyvä idea, varsinkin kun herätys on arkiaamuina klo 06:30. Toisaalta minkäs sille mahtaa, mä en vaan ikinä ole ollut aamuihminen enkä varmaan tule olemaankaan. Pidän siitä myöhäisen illan ja yön rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta. Silloin on mukava piirtää, lukea tai puuhailla muuten ja kaikki parhaat ideat ja inspiraatio tulevat yön pimeinä tunteina. Vaikka mua väsyttäisikin illalla niin silti en malta mennä nukkumaan. Kai mä olen edellisessä elämässäni ollut joku yöeläjä, ehkä pöllö? Se selittäisi myös sen miksi pidän pöllöistä niin paljon. Olen viime aikoina innostunut lukemaan Harry Potter-kirjoja uudestaan ja huomannut tuntevani syvää kateutta Harrya kohtaan, eikä niinkään taikavoimien vuoksi (no, okei ehkä ihan pikkuriikkisen senkin takia ;)) vaan koska hänellä on lemmikkipöllö.

En tiedä miten tämä aihe yhtäkkiä vaihtui väsymyksestä pöllöihin mutta kuten sanoin, ihanaa kun on viikonloppu (ja mullapa sattuu olemaan vielä pitkä sellainen, jippii!) ja saa taas vähän nukuttua univelkoja pois. Voi olla että tännekin saadaan sitten vähän pirteämpää juttua :D

Hauskaa viikonloppua!
 __________________________________________

bleiseri - h&m
paita - inspire
hame - seppälä
kengät - h&m
laukku - o.i.s
kello - yves camani
rannekoru - bijou brigitte




keskiviikko 8. lokakuuta 2014

purple & white


Huhhuh, mulla olisi postausluonnoksia odottamassa vaikka millä mitalla jos niitä joskus ehtisi tänne naputtelemaan valmiiksi ja julkaisemaan. Jännä että tää elämä on olevinaan niin kiireistä vaikka tuntuu että oon itse niin no-life ettei mun elämässä ikinä mitään kummempia tapahdu. Toisaalta kun oon päivät töissä ja pääsen kotiin joskus kuuden aikaan ja jos vielä pitää tehdä ruokaa ja käydä kaupassa niin siinähän se ilta aikalailla onkin. Aika surullista oikeastaan.

Tällaisessa asussa oon muuten hiihdellyt suunnilleen joka toinen päivä. Eipä tässä mitään kovin ihmeellistä ole, ihan perus arkiasua mutta tykkään tästä väriyhdistelmästä tosi paljon. Näin eräässä lehdessä todella kauniin asun joka koostui juurikin näistä kahdesta väristä, raikkaasta valkoisesta ja mustikkaisesta violetista hopeisilla asusteilla ja totesin että tuota yhdistelmää pitää kokeilla itsekkin. Mitäs tykkäätte?
________________________________________

neule - gina tricot
farkut - seppälä
ballerinat - blanco
clutch - cubus
korvakorut - h&m




maanantai 6. lokakuuta 2014

autumn roses


Tiedostan että lähestulkoon joka blogissa otsikot alkavat tähän aikaan vuodesta syksy-etuliitteellä ja myönnettäköön että itsekkin olen siihen sortunut (ja sorrun näemmä edelleen). Mutta hei, jos kukkakuvio voi olla syksyinen niin tämä todellakin on, vai mitä sanotte? Hyvällä tavalla syksyinen siis. Voi olla että tuolla värimaailmalla on aika paljon tekemistä asian kanssa. Löytyy syvää vihreää, viininpunaista, oranssia ja violettia. Kaikki syksyn värit siis edustettuina. Luulen että tulen käyttämään sitä paljon ihan vaan farkkujen kanssa mutta en voinut olla testaamatta miten se sopii tuon Orsayn hameen pariksi koska se oli oikeastaan ensimmäinen asuidea mikä mulle tuli tuosta neuleesta mieleen. Ja sopihan se! Ainakin itse tykkäsin tästä yhdistelmästä kovasti.
___________________________________________

neule - seppälä
hame - orsay
kengät - h&m
clutch - lindex
kello - new look