tiistai 2. helmikuuta 2016

winter favourites 2015

Inspiraatio on kummallinen asia. Se voi kadota yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen tai syntyä odottamatta vaikka täysin tyhjästä. Pakottaa sitä ei voi, houkutella ehkä jonkin verran mutta loppupeleissä se tulee ja menee miten sattuu. Yksi asia on kuitenkin varma: ilman sitä on erittäin vaikeaa luoda mitään uutta.

Oma inspiraationi taisi kadota syksyn pimeyteen muutama kuukausi sitten ja ajattelin jo että se oli bloginkin loppu. Tammikuun auringonsäteiden myötä se alkoi kuitenkin palailemaan väläyksittäin.

Uutta materiaalia en vieläkään ole onnistunut tänne hankkimaan (kaikki ajallaan ;)) mutta ajattelin aloittaa muistelemalla hieman viime talvea ja omaa pukeutumistani silloin. Kokosinkin tähän muutamia lempiasujani eri talvikuukausilta.


TAMMIKUU


Tammikuuta hallitsi selkeästi ruutukuvio eri muodoissa. Ruutuhuivi ei petä koskaan mutta silloin olin erityisen tykästynyt myös tuohon metsuritakkiini ja ruutulaukkuuni.


 



HELMIKUU


Helmikuussa pörröisyys oli kova sana.




MAALISKUU


Maaliskuussa alkoi selvästi olemaan jo kevät mielessä. Pastellivärit ja valkoinen alkoivat kasvavassa määrin tekemään tilaa aktiivisessa vaatekaapissani.




Ehkä ensi kerralla päästään jo katsomaan miltä tämä talvi näyttää.. :)